lauantai 7. maaliskuuta 2009

Uusi projekti ja hiukan vanhaa

Tässä uusimpia reittikuvia:



















Fiskarsinjoki kulkee kahden putouksen läpi Fiskarsin kylässä ja pysyy sulana läpi talven. Näin joutsenet pystyvät talvehtimaan joen laskukohdassa kovillakin pakkasilla. On erittäin hienoa, että joki on pysynyt luonnonvaraisena.

Palaan hetkeksi vielä lipastoprojektin pariin:























Valmistunut lipasto kuuluu samaan sarjaan kuvan hyllyjen kanssa. Tilaaja säilyttää hyllyissä harrastekirjojaan. Lipasto on puolestaan tarkoitettu liinavaatteiden säilytykseen.


















Tilaaja on sijoittanut lipaston yläkertaan, jossa on erityisen kuiva ilma. Puun kutistumista tapahtuu melko paljon. Tästä syystä myös laatikot on tarkoituksella rakennettu niin, että tämä asia on otettu huomioon. Pohja on poikittain sivuissa ja etulevyssä olevissa urissa ja pääsee näin ollen kutistumaan. Pohja on muutamia millimetrejä pidempi (kutistumisvara). Kun pohja kutistuu, pohjaa voidaan naputella etulevyyn päin ruuvien löysäämisen tai irrottamisen jälkeen.

Välyksien mitoittaminen, erityisesti rungon ja laatikkojen sivujen välillä, on tarkkaa hommaa. Olen tutkinut kirjallisuuslähteistä kuten Gamla Möbler, että tämä välys pitää olla kummallakin puolella 1,5 mm. Halusin kokeilla mahdollisimman pienellä välyksellä, mutta jouduin kuitenkin taipumaan 1,5 mm välykseen. Muuten antiikkikonstruktio olikin hyvä. Konstruktion mukaiset välipohjat näyttelevät myös tärkeää osaa tällaisessa lipastossa. Ne pitävät laatikoiden kannakkeet (liukukiskot) paikoillaan. Tilaaja on tehnyt jatkotilauksen samaan tyyliin sopivasta ATK-pöydästä ja integroidusta minijääkaapista, jotka tilaaja tulee sijoittamaan myös yläkertaan. Niistä myöhemmin.

Kuvasta vielä sen verran, että laatikon etuosassa näkyvät tussimerkinnät kertovat mihin osat kuuluvat.

Sitten pääsemmekin uuden projektin kimppuun:




















Uudessa projektissa käytän useampia eri puulajeja. Hankin puutavaran useita viikkoja ennen projektin aloittamista varsinkin kun kysymyksessä on harvinaisuudet ja oudommat puulajit. Puu on tässä vaiheessa niin sanotusti puusepän kuivaa, kosteus alle 10 %. Sahausvaiheessa tarkkailen puun käyttäytymistä ja etenen sen mukaan sahauksen suhteen. Jätän sahatut laudat ”asettumaan” vuorokaudesta kahteen viikkoon riippuen tapauksesta ennen lopulliseen mittaan höyläämistä. Seuraavassa päivityksessä ainakin tämän projektin "book-match" sovelluksesta.

Briefly in English

The River of Fiskars in "Fiskars Village":http://www.fiskarsvillage.fi/en/ runs through two waterfalls, which prevent water from icing. Open water makes it possible to have swans also in winter in the lake. I really appreciate that buildings have not populated the surroundings of the lake.
 Lets take small revisit back to my cabinet project. The cabinet belongs to same series with the shelves in the pictures. Customer stores her hobby books in the shelves. The cabinet is meant for clothing.


The customer has placed the cabinet upstairs to very dry climate. Shrinkage of the wood is a problem that I had to consider when the drawers were made. The bottom of the drawer is attached so that there is room for shrinkage. When the bottom shrinks the customer can loose the screws and tap the bottom forward.

Metering of the tolerance especially between the frame and the drawers has to be done very accurately. I have studied from books(Gamla Möbler) that the tolerance has to be 1.5 millimetres both sides. I tried smaller one but went back old school 1.5mm. Otherwise the antique construction was good. The customer has already made the new order for computer desk and mini fridge in same series. They will be placed upstairs with the rest of the series.

Here's something about my new project. I use several types of wood. I purchase the timber several weeks beforehand. Especially when it comes to rare types. The humidity of recently purchased timber is below 10 percent. As to sawing phase I'm constantly watching how the wood behaves and I proceed accordingly. I leave the sawed boards to settle down for one day to two weeks before the planning.

Next time there will be about book matching in this project and more...